Siirry sisältöön

Mistä löytää monikieliselle oppilaalle sopivaa luettavaa ja samalla vahvistaa hänen kielitaitoaan monella kielellä? Vastaus löytyy monikielisestä kirjastosta!

Monikielinen kirjasto on osa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoverkostoa, ja se sijaitsee Pasilan kirjaston tiloissa. Kirjaston päätarkoituksena on tukea Suomessa asuvan vieraskielisen väestön kirjastopalveluita. Tämän lisäksi monikielinen kirjasto tarjoaa myös tiedotusta ja neuvontaa, ja sen palveluihin kuuluu myös erilaiset kielikahvilat ja satutuokiot vieraskieliselle väestölle sekä maahanmuuttajuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyvien tapahtumien ja seminaarien järjestäminen. Monikieliselle kirjastolle on myönnetty Suomen kieltenopettajien liiton SUKOL ry:n Vuoden kieliteko -palkinto vuonna 2018 monikielisyyden ja lukemisen edistämisen eteen tehdyn työn perusteella. Monikielinen kirjasto on OKL:n rahoittama, joten se on käyttäjille täysin ilmainen.

Monikielisen kirjaston aineistoon kuuluu lähes 23 000 kirjaa noin 80 eri kielellä. Näistä kirjoista noin 40 prosenttia on lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja 60 prosenttia aikuisille suunnattua kirjallisuutta. Suurimpia kokoelmia löytyy arabian, kiinan, somalin ja farsin kielillä, ja kirjojen lisäksi kirjastosta löytyy lehtiä, musiikkia ja elokuvia. Fyysisiä lehtiä ilmestyy yhdeksän kappaletta, ja niiden lisäksi kirjastokortilla on lukuoikeus PressReaderiin ja RBdigital-sovellukseen, joissa molemmissa on tarjolla vieraskielisiä lehtiä.

Fyysisten kirjojen lisäksi kirjaston kokoelmiin kuuluu myös äänikirjoja ja e-kirjoja. Äänikirjoja löytyy jonkin verran esimerkiksi arabiaksi, kurdiksi, somaliksi ja persiaksi, mutta niitä on haasteellisempaa löytää, joten valikoima on suppeampi, eikä kaikilla kielillä ole tarjolla äänikirjoja. E-kirjoja taas löytyy paremmin, ja esimerkiksi arabian kielellä on lainattavissa noin 120 eri e-kirjaa. Äänikirjojen ja e-kirjojen lainaaminen edellyttää valtakunnallista kirjastokorttia tai e-kirjastokorttia, joten ne eivät aina tavoita kaikkia materiaalista kiinnostuneita.

Monikielinen kirjasto keskittyy tällä hetkellä lasten- ja nuortenkirjallisuuden hankintaan, ja aineiston hankinnan lisäksi lasten ja nuorten lukemisen edistämisen eteen on tehty paljon työtä. Usein lasten kirjoista on olemassa fyysisen kirjan lisäksi CD, joka helpottaa pienten lasten ja juuri lukemaan opettelevien koululaisten lukuharrastusta. Monikielinen kirjasto tarjoaa myös monikielisen lukudiplomin, vinkkilistat arabian- ja somalinkielisistä lastenkirjoista ja monikielisiä satutuokioita. Monikielinen kirjasto tarjoaa myös kaukopalvelun, jonka avulla kirjaston aineistoa voi tilata eri puolille Suomea.

Kaukopalvelun avulla monikielinen kirjasto on kaikkien ulottuvilla. Monikielisen kirjaston aineistoja voi tilata sujuvasti lähimmän kirjaston kautta. Muut kirjastot voivat tehdä myös vapaamuotoisen siirtokokoelmatilauksen Helsingin Monikielisestä kirjastosta. Siirtokokoelmien avulla voi täydentää kirjaston kokoelmaa esimerkiksi harvinaisempien kielten teoksilla. Kirjasto voi saada siirtokokoelman 3 - 4 kuukauden ajaksi ja lainat ovat uusittavissa jopa viisi kertaa. Sekä aikuisten että lasten aineistoa toimitetaan siirtolainoina.

Aineiston hankinnan painopisteenä on ollut lasten- ja nuortenkirjallisuus. Monikielisen kirjaston tavoitteena on edistää vieraskielisten lasten ja nuorten lukuharrastusta, kielellistä kehitystä ja oppimista. Koulun tehtävänä on ohjata lapsia ja nuoria kirjastopalveluiden käyttöön sekä innostaa omakielisen kirjallisuuden lukemiseen. Myös opettaja voi tilata oppilaiden mieltymysten mukaisia siirtokokoelmia lähettämällä siirtokokoelmapyynnön sähköpostilla Monikieliseen kirjastoon.

Yhteystiedot: Monikielinen kirjasto, Kellosilta 9, 00520 Helsinki

monikielinen.kirjasto@hel.fi

kaukopalvelu@hel.fi

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Monikielinen_kirjasto

www.facebook.com/monikielinenkirjasto

Kirjoittajat Henna Hyvärinen ja Vera Mikkola ovat Helsingin yliopiston tutkinto-opiskelijoita. Hennan pääaineena on erityispedagogiikka ja Veran kasvatustiede (luokanopettaja). Molemmat viimeistelevät tällä hetkellä kandidaatin tutkintojaan lyhyenä sivuaineenaan Suomi toisena kielenä ja kirjallisuus.

Marjo Yli-Piiparin tiivistelmä blogi Carmen Muñozin ja David Singletonin artikkelista ”Age and Multilingualism”*.

Lapset ja aikuiset – omaksujia ja oppijoita

Muñoz ja Singleton alleviivaavat artikkelissaan Age and multilingualism useamman kielen oppimisen kognitiivisia etuja. Monikielisyyden katsotaan hyödyttävän kaikenikäisiä, jopa lieventävän iäkkäämpien henkilöiden kognitiivista rappeutumista. Monikielisyys-käsitteellä viitataan tässä kahden tai useamman kielen hallintaan.

Kun lisäkielen oppimisen ja iän suhdetta tutkitaan, on tehtävä ero aloitusiän ja biologisen iän välillä. Toisin sanoen erotetaan se, missä iässä kielen omaksuminen tai oppiminen alkaa, ja se, minkä ikäinen henkilö on kieltä opiskellessaan. Muñoz ja Singleton ottavat puheeksi E. Lennebergin kehittämän kriittisen periodin hypoteesin (critical period hypothesis, CPH), joka alun perin liittyi ensimmäisen kielen omaksumiseen. Sitä on sovellettu myös toiseen kieleen: toisen kielen oppiminen varhaisella iällä on lähtökohta äidinkielisen tai lähes äidinkielisen tasoiselle kielitaidolle. Hypoteesin mukaan kielen oppiminen kriittisen periodin jälkeen ei voi johtaa äidinkielen tasoiseen kielenhallintaan.

Aloitusiän rinnalla biologinenkin ikä on siis merkityksellinen. Vaikka toisen kielen oppimisesta aikuisiässä on vielä suhteellisen vähän tutkimusta, on tuttu juttu, että vanhemmilla aikuisilla ikääntymisprosessi vaikuttaa oppimiseen: työmuistin kapasiteetti ei ole entisensä ja tiedon prosessointi hidastuu. Paitsi työmuisti ja ikä myös opiskeluvuosien määrä ja uudessa maassa oleskelun pituus vaikuttavat, etenkin pitkäkestoiseen oppimiseen.

Lisäkielten oppiminen ja ikä

Monikielisyys voi olla simultaanista tai sekventiaalista. Ensimmäisessä tapauksessa toisia kieliä omaksutaan varhaislapsuudesta lähtien ja toisessa lisäkielet opitaan peräkkäisesti, vasta kun ensimmäinen kieli on jo hallussa. Yhden näkemyksen mukaan vedenjakaja simultaanisen ja sekventiaalisen oppimisen välillä on kolmen vuoden ikä, kun taas toisen käsityksen mukaan mitään tarkkaa rajaa ei ole olemassa.

Siitä, miten monikielisyys kehittyy, on siis erilaisia näkemyksiä. On esimerkiksi kyseenalaista, voiko pieni lapsi erottaa kahden kielen käännösekvivalentit. Paradisin (2007) mukaan kaksikieliset lapset kykenevät erottamaan kaksi kieltään keskustelukumppaninsa mukaan ainakin kahden vuoden ikäisestä lähtien ja reilusti alle kolmevuotiaat voivat tehdä metalingvistisiä huomioita käyttämistään kielistä ja ryhtyä kääntämään kielestä toiseen vanhemmilleen. Nämä seikat eivät puolla sitä, että lapsen aivot olisivat perimmältään yksikieliset.

Jos aiemmin menestyksekäs toisen kielen oppiminen tarkoitti sitä, että saavutti kielitaidon, joka vastasi yksikielisen äidinkielisen puhujan taitotasoa, nyttemmin asiasta on tehty toisenlaisia tulkintoja. Miksi mittatikkuna pitäisi olla yksikielinen syntyperäinen puhuja? Kaksikielisen kielet vaikuttavat toisiinsa väistämättä kaikilla osa-alueilla eikä kumpikaan täysin vastaa yksikielisen kieltä.

Kuten Murahata, Murahata ja Cook (2017) esittävät, toisen kielen oppimisen aloitusiän vaikutuksiin omistautuva tutkimus voisi jättää syrjään kielenkäytön puutteellisuudet natiivipuhujamittarista käsin. Lisäkielten omaksumisessa vaikutuksensa on sillä, missä määrin aiemmat kielet ovat juurtuneet. On merkityksellistä, onko kyseessä nuorempi vai vanhempi monikielinen. On yleisesti havaittu, että aikuiset toisen kielen oppijat ovat alakynnessä ensimmäisen kielen juurtumisen ja interferenssin takia.

Juurtumisvariaabeli monimutkaistaa kokonaisuutta. Vertailusta aikuiseen äidinkieliseen puhujaan tulee entistä höttöisempää.

Katse herkkyyskaudesta muihin muuttujiin

Kriittisen periodin sijaan jotkut tutkijat puhuvat kernaammin herkkyyskaudesta. Se viittaa periodiin, jonka aikana lapsi voi omaksua kieltä helposti, nopeasti ja ilman opetusta. Oli termi kumpi vaan (critical/sensitive period), ajatusta on sovellettu sekä ensimmäisen kielen että lisäkielten omaksumiseen. Herkkyyskausiajattelu on jo yli puoli vuosisataa painottunut keskusteluissa kielten oppijoiden toisistaan poikkeavista saavutuksista. Toisaalta hypoteesin mielekkyyttä on aina myös epäilty. Nykyään ikää pidetään hyvin kompleksisena tekijänä, niin sanottuna makromuuttujana, ja monet ovatkin kaivanneet tarkasteluun muita muuttujia – ei vain herkkyyskautta.

On olemassa yllin kyllin tutkimusta siitä, kuinka nuoremmat maahan tulleet saavuttavat äidinkielisen tason toisessa kielessä todennäköisemmin kuin vanhemmat. Kuitenkaan kaikki lapsina uuteen maahan saapuneet eivät tavoita täydellistä kielitaitoa. Myöhemmin saapuneiden kieli ei systemaattisesti myöskään jää laahaamaan, vaan ”myöhäiset” voivat saavuttaa yhtä hyvän kielitaidon kuin nuorena saapuneet. Viimeaikainen tutkimus suosiikin monikollisia termejä optimaaliset periodit tai herkkyyskaudet, mikä viittaa siihen, että ollaan pyristelemässä pois CPH-fanatismista.

Kielen oppiminen uudessa maassa voi suhteutua muun muassa kielellis-kulttuurisen identiteetin kehittymiseen. Esimerkiksi monikielisissä päiväkodeissa lapset eivät osoita, että tiedostaisivat vertaistensa tulevan muista kielitaustoista. Tietoisuus erilaisista kielitaustoista näyttää kirkastuvan vähitellen. Muñoz ja Singleton vakuuttavat lukijan myös ikään liittyvän sosio-affektiivisen ulottuvuuden tärkeydestä esittelemällä muutamia 2000-luvun tutkimuksia. Kuten Moyer (2013, 2014) päättelee, lisäkielen taidon saavuttamisessa kielikokemuksen määrä ja laatu ovat ratkaisevampia kuin pelkkä ikävaihe. Merkittäviä ovat näin ollen identiteetti, kontaktin tiiviys äidinkielisiin, kielen käyttö eri tilanteissa, motivaatio ja positiivinen suhde kohdekieleen ja -kulttuuriin.

Vieras kieli ja toinen kieli

Vieraan kielen oppimisessa tavoite äidinkielisen puhujan tasosta on luonnollisesti epäsopiva. Äidinkielenomaisuutta on kerrassaan mahdotonta saavuttaa pelkästään luokkahuoneessa, jossa syöte on rajallista. Tässä kontekstissa on mielenkiintoista verrata koululaisia, jotka ovat aloittaneet vieraan kielen opiskelun eri luokka-asteilla. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että lyhyellä aikavälillä vanhemmat aloittajat oppivat vierasta kieltä nopeammin ja saavuttavat paremman kielitaidon kuin nuoremmat aloittajat saman tai jopa pienemmän opetustuntimäärän jälkeen. Selityksenä tähän on kyky soveltaa metakognitiivista tietoa ja hyödyntää eksplisiittistä oppimista.

Nämä tulokset poikkeavat osin ratkaisevasti havainnoista, joita on tehty toisen kielen oppijoista. Toisen kielen oppijoilla kielen kehittyminen on nopeampaa vanhempana aloittaneille kielen omaksumisen alkuvaiheessa, mutta nuorempien kehitys on vankempaa pitkällä aikavälillä.

Entä pitkän aikavälin saavutukset? Jos toisen kielen kontekstissa varhaisemmat aloittajat peittoavat myöhäisemmät aloittajat, niin vieraan kielen kontekstissa asia on päinvastoin. Tästä voidaan vetää se johtopäätös, että nuoret lapset ovat taitavia implisiittisessä oppimisessa, jos syötettä on paljon. Vastaavasti vanhemmat lapset ja teini-ikäiset ovat vahvemmilla eksplisiittisessä oppimisessa, koska heillä on analysointitaitoja ja ylipäätään enemmän aiempaa kieliosaamista.

Loppusananen

Viimeisimmissä tutkimuksissa 2010-luvulla on tultu siihen lopputulemaan, että syötteen määrällä ja laadulla on suurempi vaikutus kuin aloitusiällä. Mahdollisuuksia monikielisyyteen nykymaailmassa on: on monikielisiä kouluja, opetusta eri kielillä ja lukuisia kieliä opiskellaan. Monikielisyys on kaikenikäisten ulottuvilla. Kuinka ollakaan, motivaatio, asenne ja oppimisympäristö vaikuttavat oppimiseen.

 

Marjo Yli-Piipari, FL työskentelee Helsingin yliopistossa yliopisto-opettajana ja on myös yksi Vastaantulo-hankkeen tohtorikoulutettavista. Hän on kiinnostunut venäjänkielisten lasten toisen kielen kehittymisestä.

* Carmen Muñozin ja David Singletonin kirjoitus ”Age and Multilingualism” on julkaistu viimeksi mainitun ja Larissa Aroninin toimittamassa teoksessa ”Twelve Lectures on Multilingualism” (MM Textbooks: 15, Bristol, Multilingual Matters)